Peruna on monipuolista perusruokaa

Perunan asema suomalaisissa ruokapöydissä on vahva. Kansainväliset virtaukset ovat tuoneet perunalle haastajia, mutta ovat samalla antaneet sykäyksen mm. perunavalmisteiden entistä aktiivisempaan tuottamiseen ja kehittämiseen. Kaupassa ja ravintoloissa on tarjolla laaja kirjo perunaa eri muodoissa. Suurin osa perunasta nautitaankin muutoin kuin itse tuoreperunasta valmistettuna.
Peruna on terveysruokaa
Hyvä peruna on maukas peruselintarvike. Monikäyttöisyys, terveellisyys, helppo saatavuus, kotimaisuus ja edullinen hinta tekevät perunasta kaikkein suosituimman kasviksen sekä koti- että ravintolakokkien parissa.
Peruna on nousussa maailmalla
Etenkin Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa perunan kulutus kasvaa voimakkaasti. Ravintoaineiltaan ja käyttöominaisuuksiltaan siinä on aineksia annoksien lisukkeen lisäksi myös lautasen tähdeksi. Peruna on monilta ominaisuuksiltaan ylivertainen verrattuna esimerkiksi riisiin tai pastaan. Perunasta saa runsaasti hiilihydraattia sekä proteiinia ja kuitua. Syömällä kolme perunaa päivässä saa noin kolmanneksen päivittäisestä C-vitamiinin tarpeesta.
Miksi syödä perunaa?
Peruna sisältää vähemmän energiaa kuin riisi ja pasta. Keitettynä ja
uunissa paahdettuna peruna sopii painoaan tarkkailevankin lautaselle
oikein hyvin. Peruna on edelleen varsinkin suomalaisille miehille
merkittävä C-vitamiinin lähde. Perunan on todettu vilkastuttavan ihmisen
serotoniini-aineenvaihduntaa, mikä puolestaan virkistää mieltä ja
torjuu stressiä.