Etusivu »Blogi »Peruna tarvitsee huoltajan
Peruna tarvitsee huoltajan

Peruna tarvitsee huoltajan

Perunan matka pellolta pöytään on pitkä ja tie on joskus kivinenkin. Minulle peruna on sydäntä lähellä niin ammatissani viljelijänä kuin lautasellakin. Olen myös huomannut, että peruna on kuin lapsi; se tarvitsee huoltajan, joka kuuntelee, mitä se tarvitsee kasvaakseen ja kehittyäkseen. Perunan huoltajat koostuvat monista eri tahoista ja siksi on tärkeää, että jokainen hoitaa osansa ammattitaidolla.

Matkalla pellosta loppukäyttäjän lautaselle peruna tapaa monia uusia ihmisiä, joiden tavoitteena on tarjota suomalaisille yhä laadukkaampaa ja monikäyttöisempää perunaa. Olen huomannut, että tähän laatuketjuun on alettu panostaa ja laadussa on saatu muutoksia aikaiseksi. Silti paljon on vielä työtä jäljellä ja toivonkin, että kaikki, jotka ovat perunan kanssa tekemisissä, ottavat osaa perunan laatutalkoisiin. Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa tulee olemaan erittäin tärkeää, jotta terveellistä ja ekologista lähiruokaa löytyisi yhä enemmän kuluttajien lautaselta. Olisi hienoa joskus sanoa, että olemme perunan mallimaa maailmassa.

- Saija -

Kirjoita kommentti

  • Vaaditut kentät on merkitty tähdellä *.




If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.


Arkisto

Sivujen toteuttamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön avustusta.